Linnalesken luxus arki-Week two- ”Se jälkensä jättää, kun joutuu jälkeensä jättämään”

The first visit-Se jälkensä jättä kun joutuu jälkeensä jättämään.

Pakkasin dexterin mukaan ja lähdettiin ajamaan kohti elämäni rakkautta.

Tämä jos joku on rakkautta,vitsailin miehelleni vierailua edeltävänä päivänä puhelimessa kun kerroin asettaneeni herätyksen seitsemäksi aamulla.
Nukuttua tuli levottomasti, jännitti.Olo oli kuin lapsella jouluaattoa odottaessa, mun lahjani vaan katsoisi mua pleksin takaa.

Usein bloggaajat tahtovat blogissaan jakaa ja käsitellä elämäänsä ruusunpunaisten lasien läpi, negatiivisista asioista usein vaietaan, koska
halutaan luoda tietty imago itselleen.Itse haluan tarkastella tiettyjä asioita verenpunaisten lasien läpi ja käsitellä rankkoja asioita raa’an rehellisesti,koen tärkeäksi puhua ja tuoda julki myös itselle kipeitä asioita, sillä tiedän, että meidänkin maa on
täynnä naisia jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä nyt, ja toivon, että jakamalla oman kokemukseni edes joku saa siitä vertaistukea ja
voimaa.
Tiedän mistä puhun ja tämä asia on ollut aivan liian kauan tabu.
Tuntuu, että monet naiset ”linna lesket” häpeävät ja vaikenevat siitä asiasta, että oma rakas on vankilassa. En ymmärrä miten tätä asiaa ei”pystytä” käsittelemään, itsestäni ainakin tuntuu siltä, että kuuppa sekoaisi huolella jos en purkaisi ajatuksiani, sillä helvetin vaikea tilannehantämä on, sitä ei voi kiistää.
Loistava tukiverkosto mulla täällä siviilissä kyllä on, josta olen enemmän kuin kiitollinen ja tiedän miehenikin olevan näille ihmisille kiitollinen,
sillä muurien väärällä puolella on valtava huoli siitä miten täällä siviilissä pärjätään.

Intensiivinen, tunteellinen, naurun ja itkun sekainen 40-minuuttinen.
Vierailun loppuminen, hyvästely ja sieltä lähteminen oli rankkaa…Satuttaa kun joudut jättämään toisen puoliskosi sinne, etkä voi asialle mitään,
se pitää vain hyväksyä, vaikka sattuu.
Melkein viiden tunnin autossa istuminen, ennen kukonlaulua herääminen, tuska kun joudut/pääset lähtemään pois ja rakkaasi jää sinne…pitkäksi
aikaa, kaikki tuo oli todellakin sen arvoista, että sain nähdä Maken.
Vaikka meidät toisistamme erottaakin paksu pleksi lasi ja toisen äänen kuulet vain luurin kautta, niin silti tuo hetki oli tärkein ja paras sitten
tuomion alkamisen.
Tuolla reissulla käytiin oikeastaan koko tunne-skaala läpi ja kaikki täysillä, hyvät ja huonot tunteet.
It’s all worth it, when i saw a sparke light up in his eyes when he saw me.
Ja heti kun mahdollista, uudestaan!

Laitat itsesi kauniiksi, miestäsi varten, istut autossa melkein viisi tuntia and it’s all worth it for forty minutes.

-Janette Tiki Ylikomi-

Aika raa’an rehelliseen totuuteen , mikään ei ole tabu.

Yleensä aina blogeissa ynnä muissa foorumeissa , puhutaan ja kirjoitellaan vain siitä kuinka ihanaa on elämä ja kaikki mikä siihen liittyy.Miksi kaikki negatiiviset elämän myrskyt koetaan vaikeiksi ja kiusalliksi puheen aiheiksi? Luulen, että tämä johtuu siitä, että ihmiset kokevat häpeää heille sattuneista asioista, ehkä he kokevat siitä kertomisen jollain tavalla nöyryyttäväksi. Itse ajattelen asian niin, että olen helvetin kyllästynyt sellaiseen hissutteluun jossa ei hiiskutakkan mistään negatiivisesta. Kulissi kunnossa, joten kaikki ihan hiton jees jees jees. Kuinka kyllästynyt voin olla teeskentelyyn, juurikin sen takia olen itse päättänyt, että aion olla raa’an rehellinen, niinkuin olen blogissani pyrkinyt olemaan. Jonkunhan on aika ottaa aiheeksi niitä rankkojakin aiheita. Itse sairastan kaksisuuntaistamielialahäiriötä, se ei ole ollut mikään salaisuus.Alussa kun se diagnosoitiin ja sain tietää, että tämä on kokoloppuelämän kestävä sairaus. Muistan miettineeni ensin, että helvetti eikö tämä helvetti siis lopu koskaan. En ollut todellakaan kovin avoin asiasta, sillä sitä jollain tapaa häpesi, ehkä nuori ikäni(13) liittyi myös asiaan ja se, että en tiennyt aiheesta juuri mitään ja en osannut vielä käsitellä ja hallita omaa sairauttani. Vuosien kovan työn ja syvän itsetutkiskelun jälkeen olen oppinut tuntemaan itseäni ja siinä sivussa sairauttani jota olen oppinut hallitsemaan, enään kaksisuuntainen ei kontrolloia elämääni vaan minä kontrolloin sairauttani.

Toki kaksisuuntainen vaikuttaa mun elämään, sitä en voi kiistää. Elämän täytyy olla todella säännöllistä. Lääkkeet täytyy ottaa samaan kellonaikaan , jonka jälkeen täytyy viimeistään parin tunnin sisään mennä nukkumaan. Tämä oikeastaan tärkein, mutta olen huomannut tämän kuluneen vuoden aikana, että säännölliset terveelliset ruokailutavat sekä urheilu auttaa pitämään sairauden kurissa. Treenaaminen,lenkkeily ja uiminen ovat rikastattuneet mun elämää valtavasti , ja todella nautin siitä. Itsevarmuutta ja hyvän olon saa kun voitat itsesi. Siitähän tässä kaikessa on kysymys , itsensä voittamisesta.

Kerron nyt, että treenaan kilometrin yhteenputkeen uintia varten , vähän on vielä matkaa, 875m on tällä hetkellä oma ennätys, mutta kyllä sinne tavoitteeseen vielä päästään , aika lähellä ollaan jo. Uiminen käy oikeasti hyvästä treenistä  , sammakkoa kun ui, on koko kropan lihakset käytössä. Olat, hauikset, ojentajat, yläselkä, keskikropan isot lihakset, pohkeet ja reidet. Olen huomannut, että koko keskikroppa on kokoajan piukeana, joten samalla saa keskikroppakin kyytiä kunnolla. Mulla on ollut ongelmia tämän notkoselkäni kanssa ja uiminen on luultavasti vahvistanut selkä lihaksiani , ja kärsin selkä säryistä huomattavasti vähemmän kun aikaisemmin. Fucking love it!!!

-Janette Tiki Ylikomi-